Marco CasagrandeBristolinlahti Beringin meren kaakkoiskulmassa Alaskassa on maailman suurin punalohen nousualue - maailman suurin apaja. Lahdella on kalastettu ainakin yksitoista tuhatta vuotta. Perinteitä jatkavat alueen eskimoiden, aleuttien ja athabaskan intiaanien lisäksi vuosittaiset parituhatta ammattikalastajaa. Hämmästyttävässä teurastuskarnevaalissa kalastettiin tänä kesänä (2006) 27 miljoonaa lohta muutaman miehen jäädessä myös aaltoihin, kuten joka vuosi.
Yksinäinen kalastusalus Naknekjoella. Alukset tukeutuvat Bristolinlahden jokiin ja niiden varsilla sijaitseviin eskimo/kalastajayhdyskuntiin.Kalastaminen vaarallisella Bristolin lahdella on rankkaa työtä. Miehiä pidetään valveilla vuorokausitolkulla ja onnettomuudet ovat tavallisia. Joka viides mies joutuu jättämään leikin kesken joko vammautuneena tai väsymyksestä loppuun palaneena. Neljä miestä menehtyi kuluvan vuoden heinäkuisen sesongin aikana. Kolme hukkui ja yksi sai sydänkohtauksen. Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista toimen rankkuutta tai vaarallisuutta – ennen oli vielä pahemmin.
Suurin osa amerikkalaiskalastajista ovat norjalaisten, italialaisten tai kroaattien jälkeläisiä, jotka aloittivat ammattimaisen kalastuksen Bristolin lahdella reilut sata vuotta sitten. Nykyiset kapteenit ovat yleensä perineet työn isiltään. Lohen kalastus on puhtaasti luonnonvaraista, lohen viljely Bristolin lahdella on kielletty.
Alueen hahmottamiseksi tekemäni karttaluonnos Bristolinlahdesta jokineen.
Tänä kesänä arktiselle tundralle kerääntyi vuosittaiseen tapaan yli 2000 kalastajaa noin 700 alukselle. Heinäkuisen lohennousun aikana pyydystettiin 27 miljoonan lohen kokonaissaalis arviolta 42 miljoonasta kutemaan nousevasta punalohesta. Saaliin yhteisarvo kalastajille ylitti 100 miljoonan dollarin rajan. Parhaimmat kalamiehet ovat miljonäärejä.
Naknekin alumiinisirkus
Elokuinen Naknekin kylä samannimisen joen varrella käsittää yhden asvalttipäällysteisen tien, yhden auki olevan baarin ja kaksi suljettua, sekä satoja auringossa kimaltelevia alumiinisia kalastusaluksia talviteloilla pajukoissa ja joen hiekkatörmällä. Karhut syövät iltaisin jätteitä tyhjien asuntoloiden roskiksista, ihmisiä näkyy harvassa. Yleinen tunnelma ennakoi pitkää talvista mökkihöperyyttä.
Kalastusaluksia Naknek -joen hiekkatörmällä. Edessä verkonkutomon varaosa -pick-up.
Kesäkuussa Naknekissa on vilinää: tuhansia kiireisiä ihmisiä kunnostamassa laivoja, käynnistämässä kalanjalostustehtaita, kutomassa verkkoja ja ostamassa tarvikkeita noin kuukauden kestävää yhtäjaksoista kalastussesonkia varten. Joki on täynnä Seattlesta ja Bellinghamistä tulleita kontti- ja tarvikeproomuja ja yksinäinen tundraa halkova asvalttitie on vilkkaasti liikennöity. King Salmonin lentokentältä naapurikylästä tuodaan bussilasteittain puolalaisia, ukrainalaisia, turkkilaisia, tsekkiläisiä ja bulgarialaisia nuoria töihin jalostustehtaille ja kalastajat itse ajelevat romuluisilla vanhoilla amerikanraudoillaan. Japanilaiset kalanjalostajat siivoavat parakkejaan ja valmistautuvat keräämään talteen viimeisenkin mätimunan. Karhut ovat vetääntyneet vilskeestä syvemmälle jokivarsiin odottelemaan lohia. Kohta on juhlan aika - heinäkuun lohennousun aikana koko Naknek karhuineen lihoaa koko loppuvuotta varten ja paljon jää vielä ylikin kuljetettavaksi ympäri Amerikkaa ja eripuolille maailmaa.
Vaimoni Nikita Wu otti pestin verkonsitojana. Lohiverkkoja sidotaan, huolletaan ja vaihdetaan pitkin sesonkia ja ne kunnostetaan kalastuksen päätteeksi seuraavaa vuotta varten. Nikita Wu
Ammattikalastajat ovat amerikkalaisia ja pääosin Alaskasta, Länsirannikolta tai Suurten Järvien rannoilta, lähinnä Minnesotasta. Suomalainen joukossa ei herätä tavatonta hämmästystä. Kalastajien eliittinä pidetään aleuttien Dutch Harborista, Kodiakista tai Bristol Bayn Dillinghamistä tulevia alaskalaiskapteeneja. Dutch Harborin tuijotukseksi kutsutaan myöskin yliväsyneiden kalastajien lasittunutta katsetta. Sanotaan, että kuningasravun pyynnin aikaan talvella ei Dutch Harborin baareissa pidä lässyttää. Muutamilla laivoista on suomalaiset nimet, kuten F/V Kirsikka ja F/V Valli. Lasikuitunen F/V Eskimo Viking kertoo jotain paikallisesta kulttuurista.
Eskimo-viikinki levossa kauden päätteeksi.
Kymmenmetriset kalastusalukset ovat joko alumiinista tai lasikuidusta rakennettuja. Alumiiniset alukset on suunniteltu rankkaan merenkäyntiin, laskikuitualukset kalastavat yleensä rauhallisemmassa vedessä. Vielä viisikymmentäluvulla kalastettiin yksinomaan puisista purjeveneistä ja sitä ennen kymmenen tuhatta vuotta nahkakajakeista. Lohi pitää saalistaa avomerellä, ennen kuin jokien makea vesi saa siinä aikaan kaupallisesti kielteisen muodonmuutoksen. Hyvä tuote on kirkassuomuinen, lihava ja kiinteän punalihainen lohi. Jokeen nousseet lohet lopettavat syömisen, vaihtavat väriä ja valmistautuvat fatalistiseen kutemiseen ja sen jälkeiseen kuolemaan. Tästä ei amerikkalaisissa ruokapöydissä haluta aistia sanaakaan.
Kesäkuussa laivoja hinataan kummallisessa sirkuksessa paikasta toiseen eri korjaustoimenpiteitä varten. Joka puolelta kuuluu kilkettä, moottoreiden karjuntaa ja hitsauspillien sihinää. Kaikenlaista ukkoa on liikenteessä. Vanhaortodoksisella venäläisellä on pitkä parta ja vaimollaan pitkä mekko. Nuorella kodiakilaiskapteenilla on punainen irokeesikampaus, amfetamiinin piristämä katse ja vahvoihin käsivarsiin on tatuoitu lohen kuvia. Yhdellä roikkuu kuivattu oma etusormi kaulakoruna. On myös rauhallisia pariskuntia ja jopa kokonaisia perheitä lähdössä lohestamaan omalla tahdillaan. Amerikkalaiseen tapaan toiminta ja sähläys jatkuu vuorokaudet ympäriinsä arktisen auringon loputtomassa valossa. Ammattimiehiä löytyy joka nurkasta. Joku korjaa propelleja, toinen verkkoja. Yksi myy piristäviä pillereitä, toinen käytettyjä poijuja. ”Every corner has a king.” Joka nurkalla on kuninkaansa. Kaikki kolme baaria ovat auki ja turvoksiin asti täynnä juhlivia kalamiehiä, toinen toistansa parhaita. "What shall we do with the drunken sailor?", kaikuu eskimokylän keskiyön auringossa - ja on totta.
Punalohen kalastus on ammattikalastajien vuotuisen kalenterin yksi kohokohdista ja monille rahallisesti kannattavin sesonki. Lohestamisen lisäksi monet lentävät ympäri Aleutteja, Länsirannikkoa ja Suuria Järviä sesonkien mukaan kalastamassa mustekalaa, silliä, turskaa, pallasta ja rapuja. Joku sukeltaa syksyisin merikurkkuja Korean markkinoille. Naknekin taajaman liepeille on vuosien mittaan noussut oma Garlic Villageksi kutsuttu konttikylä italialaissukuisille kalastajille, sekä toinen vanhaortodoksisille venäläisperäisille. Muulla osaa miehistä tuntuu lähes kaikilla olevan ainakin vahva tippa norjalaisverta suonissaan, myös kroaateilla on vahva edustus.
Martin Ross, alaskalainen kalastaja norjalaista sukua.
Itsevarmojen kapteenien lisäksi Naknekissä näkyy enemmän tai vähemmän pöllämystyneen näköisiä yleensä nuoria apumiehiä – tulevan sesongin deck handejä, kansimiehiä. Apumiehistä pidetään rannalla yleensä hyvää huolta, ketään ei pyritä pelottamaan karkuun ennen itse kalastamisen alkamista. Sitten armo onkin loppu. Laivoilla miehistä ruoskitaan viimeinenkin tippa energiaa kannelle. Kukaan ei pysty etukäteen arvioimaan Beringin merellä kalastamisen todellista rankkuutta.
Väsymystä silmäkulmassa. Kalastamisen aikana ei juuri nukuta ja työ on fyysisesti erittäin rankkaa. Väsymyksen seuraava aste on ns. Dutch Harborin tuijotus.
Kun alumiiniset laivat on hitsattu kuntoon, lasikuitualukset paikattu, mootorit huollettu ja gps-navigaattorit päivitetty, alkaa kalastus yleensä kesäkuun puolenvälin tienoilla. Tänä vuonna lohen nousu oli muutaman viikon myöhässä, kuten Alaskan muukin kevät, mutta käynnistyi sitten ennenäkemättömällä teholla Nushagak -joella, jonka lohiparvet osoittautuivat historian suurimmiksi.
Kapteenit ja miehistö eivät kyseenalaista kalastamisen rankkuutta tai navigoinnin vaarallisuutta matalalla lahdella, jossa vuorovesierot nousevat yhdeksään metriin ja tuulet ovat kovat. Naknek ja Nushagak -jokien vuorovesierot ovat maailman kahdeksanneksi suurimmat. Laivojen kokonaispituus on rajoitettu 32 jalkaan eli kymmeneen metriin ja miehistö käsittää tavallisesti kolme tai neljä miestä kapteeni mukaan lukien. Kalastusaluksien lisäksi lahdella seilaa tendereiksi kutsuttuja kalojen keräilyaluksia sekä yhteen kiinnitettyjä kalojen prosessointialuksia ankkurissa. Prosessointialuksilta kalat jatkavat matkaa lähinnä Japaniin tai Amerikan omille markkinoille.
Tender -alus luovuttamassa saalista prosessointilaivaan.
Tender -alukset huoltavat kalastuslaivolle dieseliä, elintarvikkeita ja kipulääkkeitä. Tender -aluksille pakenevat myöskin rankan kalastamisen shokeeraamaat ensimmäisen vuoden kansimiehet. Alaskan lakien mukaan alukselta ei saa poistaa ketään väkisin. Osa kansikäsistä pakenee hulluja kapteenejaan jopa uiden hiekkasärkille tai rannalle. Paikallisen Dillinghamin taajaman sairaalan ns. antenniosasto täyttyy joka sesonki henkistä lepoa tarvitsevista miehistä.
Kuolleen miehen santa
Kutemaan nousevat lohet kerääntyvät Bristolin lahdelle keväisin syömään silliä jatkaakseen sitten kesällä matkaansa syntymäjokiinsa ja järviinsä. Itse lahti on 400 km syvä ja 290 km leveä suustaan. Lahteen laskevista lohijoista tärkeimmät ovat Nushagak, Naknek, Kvichak, Egegik, Ugashik ja Togiak. Tyynenmeren viidestä lohilajista taloudellisesti ehdottomasti merkityksellisin on sockeye eli punalohi (Oncorhynchus nerka), joka nousee kutemaan järviin ja jonne se kudun jälkeen kuolee. Punalohen lisäksi verkkoihin ui chinook eli kuningaslohta (O. Tshawytscha), coho eli hopealohta (O. kisutch), chum eli koiralohta (O. keta) sekä kyttyräselkälohta (O. gorbuscha).
Valtaisa lohen nousu on kautta historian ollut yksi Bristol Bayn, kuten muunkin Alaskan ihmiselämisen edellytys. Esihistoriallisena aikana paleo-intiaaneiksi kutsut kansat vaelsivat jääkauden kuivattaman nykyisen Beringin meren yli arviolta 11.800 vuotta sitten ja Naknekin kylänkin lasketaan olevan noin 9.000 vuotta vanha. Jääkauden aikana Beringin meren pinta oli noin 100 metriä nykyistä alempana. Bristolin lahden alkuperäisasukkaat jakaantuvat karkeasti kolmeen eri kansaan: unangan-aleutteihin, yupiitteihin eli Beringin meren eskimoihin ja athabaskan intiaaneihin. Alkuperäisasukkaat kansoittoittavat pieniä kyliä lahden rannoilla ja saarissa, ainoastaan Dillinghamin ja King Salmonin taajamat ovat uudisasukasvoittoiset.
Jo ennen lohien kerääntymistä Bristolin lahdelle julkistaa Alaskan metsästystä ja kalastusta valvova Alaska Fish and Game vuosittaisen ennusteensa tulevan sesongin kalannoususta. Bristolin lahden kalastus on erittäin tarkasti valvottua. Sallitut kalastusalueiden rajat merkitään tarkoin laivojen satelliittipaikantimiin ja alueen ylityksestä annetaan 3.000 dollarin sakko. Kalastusalueen rajoilla kalastaminen eli linefishing on kuitenkin yleensä runsassaalisinta, koska tällöin on mahdollisuus saada verkkoon tuoreita pulsseja lohen vuorovesien mukaan sykäyksittäin tapahtuvasta noususta. Suurin osa kapteeneista ottaakin suosiolla muutaman sakon riskin.
Kalastusalueiden rajat Nushagakin alueella.
Kalastaminen laivoilla tapahtuu kelluvilla 150 syltä pitkillä ajoverkoilla, jotka nostetaan alukselle hydrauliikkarummulla, tai jos kalaa on paljon, käsin. Lohi pyrkii uimaan vuorovesien ja virtausten auttamana vedenalaisten hiekkasärkkien välissä luovien. Kalan nousuun ja verkkoihin uimiseen vaikuttavat myöskin vallitsevat tuulet, merivirtaukset, kuu ja veden kirkkaus sekä käytettävän verkon laatu ja asema.
Pyyntialueen linjalla kalastavat alukset kolhivat toisiaan vieri vieressä rajatulla alueella taistellen parhaista paikoista. Lasikuitualukset pysyvät linjalta pois, ne eivät kestäisi alumiinilaivojen töytäisyjä. Pitkään valvoneet kapteenit polttavat tuon tuosta päreensä ja puskevat aluksiaan voimalla naapurin kylkeen. Jos Fish and Game näkee kyseisen rammingin tapahtuvat, tulee jälleen sakko. Osalla kapteeneista on cowboy –hattu päässä, yksi ajoi alustaan sillalla alasti ja monen mastossa hulmuaa jolly roger –merirosvolippu. VHF –radioliikennettä käydään ainakin englanniksi, venäjäksi, italiaksi, kroaatiksi ja albaaniksi. Sunnuntaisin vanhaortodoksiset sekä useat muut uskovaiset kapteenit vetäytyvät linjalta Dillinghamin tai Naknekin kirkkoon ja merellä on hieman enemmän tilaa.
The Deadliest Catchistä tuttu kuningasravustaja Cornelia Marie tender -laivana Naknek -joella alumiinialusten ympäröimänä. Kingcrabber -alukset ja miehistöt lepäävät tyypillisesti kesän tenderboat -palveluksessa.
Radioa kuunnellaan tarkoin. Merisää saattaa vaihdella hyvin nopeasti ja kaikki ilman muutokset vaikuttavat kalojen käyttäytymiseen oman turvallisuuden lisäksi. Radiossa ilmoitetaan myöskin päivittäin seuraavan vuorokauden sallitut kalastusajat. Fish and Game tarkkailee lohien nousua ja pitää huolen siitä, että hyväksi arvioitu määrä lohia eli ns. escapement pääsee nousemaan jokiin. Joskus kalastaminen keskeytetään useaksi vuorokaudeksi, jolloin ankkuroidut alukset kiinnittyvät ryhmiin juoruamaan ja grillaamaan lohta ja pihvejä. Suurella osalla aluksista ei alkoholia käytetä lainkaan - suurella osalla taas jonkin verran, varsinkin ankkurissa. Tänä kesänä pakollinen kalastustauko osui heinäkuun neljännen päivän ympärille, jolloin Amerikan itsenäisyyttä juhlittiin kelluvassa alumiinikaupungissa hätäraketti-ilotulituksin, hyljepommein ja käsiasein.
Alusparvi Nushigakin lahdella odottamassa nousuveden alkua ja lohien ryntäystä.
Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille vuonna 1881. Ensimmäinen lohen purkittamo perustettiin Dillinghamiin vuonna 1884 ja vuosisadan vaihteessa säilyketehtaita oli jo kymmenen. Dillinghamia markkinoitiin maailman lohipääkaupunkina. Alkuasukkaat kuolivat pitkälti flunssaan ja tehtaille tuotiinkin yleensä töihin kiinalaisia. Norjalaiset, italialaiset ja kroaattimerimiehet kalastivat lohta kymmenmetrisissä puisissa purjealuksissa, jotka hinattiin jokien turvasta lahdelle tender –höyryaluksilla. Tendereiden lisäksi purkittamot pitivät lahdella Monkey Boateiksi kutsuttuja pieniä höyryaluksia, joiden tehtävänä oli kalastajien pelastaminen kovalla säällä. Laki kielsi moottorien käytön kalastusaluksissa aina viisikymmentäluvulle asti.
Avonaiset purjeveneet olivat kaksimiehisiä – kapteeni ja verkkomies, joista kapteeni hullu ja verkkomies vahva. Verkkojen kiskojan legendaarisesta vahvuudesta antaa hyvän kuvan Kippari Kalle –sarjakuvahahmo. Purkittamot varustivat kalastusveneisiin viikon ruoat, retkikeittimen (Swedish stove) sekä teltan. Sanomattakin on selvää, että moni mies jäi palaamatta mereltä. Tästä nimet Bristolin lahdella, kuten Deadmans Sand, jossa yhdellä laskuvedellä hukkui kahdeksan miestä.
Mecca
F/V Mecca aluksen kuluvan kesän sesonki kertoo karun tarinan kalastamisen todellisuudesta Bristolin lahdella. Meccan kapteeni Ahmet Artuner, syntyään turkkilainen ja Turkiksi kutsuttu, on kalastanut Amerikan länsirannikolla 35 vuotta kaikkea mahdollista meren elävää. Kuluneena kesänä hän saapui Naknekiin kesäkuun 12. päivä ja kunnosti alustaan 28. päivään saakka, jolloin kalastus aloitettiin Nushagak –joella. Meccan miehistöön kuuluivat perämiehen asemassa oleva Turkin tytär Nathali, tämän poikaystävä Martin ja poikaystävän ystävä, allekirjoittanut. Turkin tytär Nathalie oli kalastanut isänsä kanssa teini-ikäisestä asti, kansimiehet minä ja Martin olimme hommassa ensimmäistä kesää.
F/V Mecca - tyypillinen Bristolinlahden alumiininen kalastusalus.
Turk itse liikkui aluksellaan enää vaivoin. Hänellä oli pysyvästi turvoneet ns. traanikädet ja samasta tuntemattomasta bakteerista johtuva vakava verenkiertohäiriö. Traanikädet ovat seurausta yleensä paljain käsin käsitellystä hylkeestä tai pallaksesta. Hylkeet syövät lohia verkosta ja niitä ammutaan usein salaa. Bakteerin voi saada myös hylkkeen syömästä lohesta. Traanikäsi on erittäin kivulias sairaus ja ennen vanhaan kalastajat tapasivat amputoida itse sietämättömän kivuliaita sormiaan, jotka saattavat turvota kolminkertaisiksi. Traanikäsien lisäksi Turk oli tippunut silliparvia paikantaessaan lentokoneella tundraan ja selviytynyt puolikkaalla purkilla maapähkinävoita, lukinnut itsensä vahingossa talvimyrskyssä kalsareissa kannelle ankkuria nostaessaan, sekä polttanut itsensä laivan dieselkaminan räjähtäessä. Olin siinä ymmärryksessä, ettei omilla kärsimyksilläni ensimmäisen vuoden kansimiehenä tullut vaivata Turkia.
Turk, F/V Meccan kapteeni.
Nushagak –joella olivat sallitut vuorokautiset kalastusjaksot (Alaska Fish and Game: Opening) parhaillaan 22 –tuntisia, jonka jälkeen tuoreet kalat kuljetettiin keräilyaluksille. Meccalla, kuten muillakaan laivoilla, ei siis nukuttu. Kalapaikkojen välisten siirtymisten aika käytettiin aluksen huoltoon ja kalaruumien puhdistamiseen. Ensimmäisen 11 –päivän keskimääräinen saalis Meccalla oli noin 3.000 kiloa punalohta vuorokaudessa, josta Turkille maksettiin 55 centtiä paunalta, eli noin dollarin kilolta.
Meccan deckhand Martin ja aamuöinen punalohi; yksi tuhansista. Martin Ross
Keräilyalukselle kiinnittäytyminen tapahtui öisin, mikä kovalla merenkäynnillä on verrattaen haastava toimenpide. Yhdentenätoista kalastuspäivänä Martin, Nathalien poikaystävä liukastui avonaiseen kalaruumaan ja jäi takapuolestaan roikkumaan keräilyaluksen nosturin koukkuun koko painollaan. Koukku upposi pakaraan noin sentin peräaukon viereen kolmen tuuman syvyyteen. Martin vedettiin kannelle, koukku takapuolesta ja evakuonti Dillinghamin sairaalaan, jonne jouduttiin odottamaan nousuvettä viisi tuntia. Keräilyaluksella ei ollut morfiinia ja deck hand huumattiin kourallisella muita pillereitä.
Valmiina verkon laskuun. Vieressä verkkoa keräävän hydrauliikkarummun ohjaimet.
Haava ehti tulehtua jo matkalla, mutta saatiin puhdistettua sairaalassa. Lääkäri ilmoitti myöskin, ettei koukku ollut puhkaissut peräsuolta ja näin Martin päätti jatkaa kalastamista parin päivän sairaalalevon jälkeen. Kömpelöliikkeinen kalamies tippui kuitenkin jo kahden päivän kalastamisen jälkeen Meccan ja keräilyaluksen väliin ja polvilumpio halkesi alusten puristuksessa. Mies vietiin jälleen sairaalaan, jolloin myös tyttöystävän mielenterveys järkkyi kaikesta tapahtuneesta ja hänkin joutui jäämään rannalle. Turk päätti jatkaa kalastamista kahdestaan viimeisen terveen kansimiehensä kanssa - joutuisin yksin hoitamaan koko kalastamisen vaikealiikkeisen Turkina ajaessa alusta. "You can do it. Just don't die." Turk lohdutti.
Töissä kannella. Nathalie paikkaa verkkoja rummun vieressä.
Siirryttyämme Kvichak –joelle verkkoihin ui puolen tunnin aikana 4000 kiloa lohta, joka jouduttiin repimään käsin peräkannelle. Myös Turkin oli pakko osallistua rupeamaan, muutoin verkko olisi uponnut. Tämän power-rollingiksi kutsutun toimenpiteen aikana 30 m/s myrskytuulessa Turkin fish poisoniksi yleisesti kutsuttu traanikädestä derivoituva verenkiertohäiriö yltyi pahaksi ja hän alkoi potea vakavia kipuja sydämessään. Laiva saatiin vaivoin läheisimpään Naknekin satamaan kuuden tunnin ajolla, jonka jälkeen viimeisillään piiputtava Turk vietiin sairaalaan ja jonne hän jäi. Yksikseen jäljelle jääneenä kansimiehenä otin pestin toiselle laivalle, jossa mies oli puolestaan menettänyt sormensa ankkurivinssiin.
Sternfull - ahteri täynnä lohia. Turkin viimeinen saalis sesongilta 2006.
Parhaimmat aluksista kalastivat Bristol Bayn sesongin aikana lähes kaksisataa tonnia lohta, josta kapteenille siis maksetaan noin kaksisataa tuhatta dollaria. Kapteeni maksaa kansimiehille yleensä kymmenen prosenttia saaliin hinnasta sekä bonuksia vammautumisista tai erityisen haastavista rupeamista.
Wazituyan häpeäpyörä
Testosteroinin kyllästämän kalastamisen tasapainottavana vastakohtana löytyy Naknekista legendaarinen Wazituyan verkonkutomo, jossa 65 –vuotias bellinghamilainen Marcia Dale pitää huolen kalamiesten verkoista ja terveydestä, mielenterveyttä unohtamatta. Verkkomestariksi ja herbalistiksi tituleerattu Marcia valmistaa verkkojen lisäksi laivoilla käytettyä Hand Job –desifioivaa käsivoidetta, joka villin lännen mixtuurien tapaan auttaa kaikkiin vaivoihin.
Watzituyan verkonkutomon sadunomainen sisätila. Nikita Wu and Marcia Dale.
Wazituyan työpajassa työskentelee kalastussesongin aikana Marcian lisäksi 2-3 nuorempaa verkonkutojatyttöä. Kalamiehet pysähtyvät työpajassa kahvilla aina kuin mahdollista purkamassa tunteitaan ja hoivattamassa haavojaan. Monelle Marcia on kuin äiti, jolta kysytään neuvoja perheongelmiin tai joka toruu kansimiesten kohtuuttoman huonosta kohtelusta. Marcia välittää myöskin töitä kierrossa oleville kansimiehille ja tuntuu yleisesti tietävän kaiken, mitä Bristolin lahdella tapahtuu. ”Minä olen kuin hämähäkki, jonka verkko on koko Bristol Bay. Minä tunnen, kun jotain tapahtuu.”
Verkonsitojamestari Marcia Dale. Taustalla vaimoni Nikita, joka työskenteli veronkutomossa ollessani laivalla.
Verkonkutomisen lisäksi myös kalastamisessa on omat mystiset piirteensä. Moni kapteeni tai miehistön jäsen näkee enneunia ja on monin tavoin taikauskoinen. Kuolemanvaaran potentiaalinen läsnäolo ja vahva luonto stimuloi alitajuntaa. Tai ehkä vain raitis ilma. Myös eskimoiden rannoille pystytettyjä jumalkuvia pyritään tulkitsemaan. Niiden uskotaan antavan ikiaikaista tietoa hyvistä kalapaikoista lappalaisten seitojen tapaan. Venäläiset hautausmaat rannoilla ovat yleisesti kammoksittuja.
Jokaisella kapteenilla on oma käsityksensä hyvästä verkosta ja kaikki verkot räätälöidään kapteenien toiveiden mukaisiksi. Verkko koostuu kolmesta osasta: korkkilinjasta, lyijylinjasta ja niiden väliin jäävästä itse verkosta eli seitistä. Korkkilinja on maaginen ja sen katkaiseminen potkuriin on kapteenin suurin häpeä. Joku haluaa verkkoonsa maastokuvioinnin, toinen taas mustasta verkosta solmittuja ”reikiä”, joihin lohet kirkkaalla vedellä yrittävät. Jos verkko on hiekkasärkän yli vedettäessä kiertynyt, tuodaan se suoristettavaksi 100 dollarin maksusta työpajan pihalla pyörivässä Lazy Suzan –laitteessa, eli häpeäpyörässä.
Marcia suhtautuu kalastamiseen vakavasti. Hän kertoo tunteneensa niin monta hukkunutta kalamiestä - mukaanlukien edesmenneen aviomiehensä, että pitää koko touhua uhkapelinä. ”Näin on kuitenkin aina ollut. Miehet haluavat kalastaa ja he tarvitsevat verkkoja. Mutta koskaan ei tiedä - kalastaminen on vaarallista, siellä pitää olla hereillä.”
Verkko vedessä. Soaking the net.
Marcia pyrkii myöskin kouluttamaan alkuperäisasukastyttöjä verkonkutojiksi ja kiertää kylissä Bristolin lahden rannoilla pitämässä työpajoja. Wazituyan verkonkutomon seinällä on pieni piirustus, jossa on iglu ja teksti tikkukirjaimin: ”Koti.” Marcian mielestä tyttöjen elo kylissä on kurjaa. Miehet ryyppäävät ja käyttävät hyväkseen nuoria tyttöjä, joista moni sitten tappaa itsensä. Jos tytöt muuttavat kaupunkiin, on ennuste myöskin huono. Kysyttäessä, miten asia sitten olisi paremmin, Marcia vastaa: ”En minä tiedä. Heidän täytyisi oppia pitämään huoli itsestään. Minä voin opettaa heidät kutomaan verkkoja. Se on ammatti.”
Sitten jutustelu keskeytyy. Fish and Game radiossa ilmoittaa, että Kvichakissa on neljän tunnin sallitun kalastamisen aikana nostettu 950.000 punalohta. ”Kuulitko tuon! Miljoona sockeytä neljässä tunnissa. Lohen päänousu on alkanut!”
Marco Casagrande
Kirjoittaja työskenteli ammattikalastajana Bristolin lahdella kesän 2006 lohisesongin ajan.
